Paroni vastaan katupoika
Kirjoittanut: krobbe klo 06:50, luokkaan Urheilua ja urheilijoita. Avainsanat: IAAF, juoksija, Sebastian Coe, Steve Cram, Steve Ovett, Wilson KipketerEsittelyvuorossa ovat 70- ja 80-luvuilla keskimatkoja hallinneet kovat kiistakumppanit brittijuoksijat Steve Ovett ja Sebastian Coe.

Sebastian ja Steve
Mainitaanpa näistä huippujuoksijoista kumman tahansa nimi, ei voi välttyä siltä, että mieleen tulee välittömästi myös kilpakaksikon toinen osapuoli. Persoonina Ovett ja Coe olivat erilaisia kuin yö ja päivä. Ovett oli karkea ja särmikäs työväenluokan edustaja, joka toi ”pahimmillaan” mieleen jopa katupojan, kun taas Coe oli kaunosieluinen ja herkkä ihmistyyppi, josta toki löytyi tarvittaessa keskimatkojen juoksuihin tarvittavaa raakaa alkuvoimaakin. Ovett oli juoksijana luonnon lahjakkuus, jo nuorena hänestä näki, että hänestä kehittyisi maailmanluokan juoksija. Coe puolestaan oli kovan harjoittelun kautta maailmantähdeksi noussut juoksija. Tokihan Ovett harjoitteli myös kovaa, mutta luontaiset edellytykset olivat hänessä paremmin valmiina kuin Coella.

Moskova 800 metriä
Miesten välinen taistelu keskimatkojen kuninkuudesta oli jotain ennen näkemättömän upeaa ”sotaa” radalla. Yläluokan hienostunut edustaja vastaan karski katupoika, tuollainen vastakohtaisuus ei voi olla aiheuttamatta kihelmöivää ilmapiiriä ja ”verisiä” yhteenottoja juoksuradoilla. Voitot ja maailmanennätykset vierailivat vuoroin Ovettin, vuoroin Coen CV:illä. Molemmat onnistuivat myös erinomaisesti arvokisoissa. Parhaiten muistetaan varmaan Moskovan olympialaisten erikoisuus kun Ovett nappasi kultamitalin Coen lempimatkalla 800 metrillä. Samoissa kisoissa Coe maksoi potut pottuina voittamalla puolestaan Ovettin päämatkan 1500 metriä.

Moskova 1500 metriä
Kuten sanottua Ovett ja Coe hallitsivat keskimatkoja suht suvereeniin tyyliin 70-luvulta aina 80-luvulle. Mikään puu ei kuitenkaan kasva taivaisiin asti ja heidänkin aikansa tuli poistua valtaistuimelta, jolta he tuppivat toisiaan alas vuoron perään hyvän aikaa. Uusien kuninkaiden aika koitti 80-luvulla; Steve Cram, Peter Elliott, Wilson Kipketer ja tämän jälkeen alkoikin afrikkalaisten juoksijoiden valtakausi, jolle ei tunnu näkyvän loppua.
Steve Ovett pähkinänkuoressa:

Voittajan iloa!
Steve Ovett syntyi 9. lokakuuta 1955 Brightonissa. Ovett ei päässyt enää vuoden 1988 olympialaisiin ja lopetti uransa pian sen jälkeen. Hän on toiminut yleisurheilukommentaattorina CBC:llä aina vuodesta 1992 lähtien. Komealla urallaa Ovett saavutti olympialaisissa yhden kultaisen ja yhden pronssisen mitalin, molemmat Moskovan olympialaisissa 1980. Urallaan Ovett juoksi viisi maailmanennätystä. Steve Ovettin perhesuhteista en valitettavasti osaa kertoa enempää kuin sen, että hän asu nykyään Australiassa ja hänellä on Freddy niminen 15-vuotias poika, joka on erittäin lahjas keskimatkojen juoksija kuten isänsä. Stevellä on myös 19-vuotias tytär Alex. Muita tietoja Ovettin perhesuhteista en pikaisella hakemisella löytänyt. Ehkä Enkeleiden palkittu valmentaja [b]Robin Millard[/b] tai joku muu osaa kertoa asiata jotain?

Freddy ja Alex
Steve Ovettin ennätykset eri matkoilla:
400 m: 47,5 (1974)
800 m: 1.44,09 (1978)
1500 m: 3.30,77 (1983)
maili: 3.48,40 (1981)
2000 m: 4.57,71 (1982)
3000 m 7:41.3 (1977)
2 mailia 8:13.51 (1978)
5000 m 13:20.06 (1986)
Sebastian Coe pähkinänkuoressa:
Coe syntyi 29. syyskuuta 1956, Lontoossa. Hän voitti urallaan mm. voitti neljä olympiamitalia, joista kaksi oli kultaista ja kaksi hopeista. Coe juoksi urallaan kahdeksan maailmanennätystä. Aktiiviuransa jälkeen Coe siirtyi politiikkaan ja hänet valittiinkin parlamenttiin konservatiivipuolueen ehdokkaana. 1997 vaaleissa hän ei enää pääsyt läpi ja poliittinen ura oli siltä osin ohi ainakin parlamentin jäsenenä. Coe sai paronin arvonimen vuonna 2000.IAAF:n hallituksen jäsen Coe on ollut vuodesta 2003 ja on nykyisin IAAF:n varapuheenjohtajistossa.
Coe avioitui menestyksekkään sulkapalloilijan Nicky McIrvinen kanssa vuonna 1990. Heille syntyi neljä lasta, kaksi tyttöä ja kaks poikaa. Avioliitto päättyi kuitenkin eroon vuonna 2002.

Lordi Sebastian Coe
Sebastian Coen ennätykset eri matkoilla:
400 m: 46,87 (1979)
800 m: 1.41,73 (1981)
1500 m: 3.29,77 (1986)
maili: 3.47,33 (1981)
2000 m: 4.58,84 (1982)
Että tällaisia velikultia ja urheilun historiankirjoissa varmaan ikuisesti pysyviä nimiä ovat katupoika ja paroni Steve Ovett ja Sebastian Coe, miehet jotka ovat antaneet meille urheilun ystäville todella paljon suuri kiitos siitä heille molemmille yhdessä ja erikseen.
Ps. Vaikka ennätysten ja arvokisamitaleiden valossa Sebastian Coe on ehkä sen kuuluisan rinnanmitan edellä Steve Ovettia, niin tästä upeasta kaksikosta oma suosikkini oli aina ollut Steve Ovett, miten muilla? Kumpi oli kumpi ![]()











